Ruokapakkaaminen ja siinä tapahtuvat muutokset ovat kokonaisuus, johon vaikuttavat lukuisat eri asiat ruuan alkutuotannon, elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan rakenteesta kuluttajien syömisen käytäntöihin ja pakkausteollisuuteen. Tämän vuoksi kestävämpää ruokapakkaamista ei voi tuuppia eteenpäin yksittäisillä politiikkakeinoilla. Tarvitaan useiden, saman suuntaista kehitystä johdonmukaisesti eri sektoreilla tukevien politiikkakeinojen kokonaisuutta.

Sääntely ei saisi estää uusien ratkaisujen kehittämistä: uutta ei luoda sääntöjen ja kieltolistojen avulla. Kieltojen ja standardien kautta tapahtuva sääntely toimii silloin, kun on selkeä ymmärrys säänneltävästä ilmiöstä ja tavoitteista. [EU:n kertakäyttömuovidirektiivin toimeenpanoon liittyvät ongelmat] ovat esimerkki kieltolistojen hyödyistä ja haitoista. Suoraviivaiset kiellot poistivat nopeasti markkinoilta kielletyt tuotteet. Toisaalta epäselvyydet sallittujen materiaalien määrittelyssä ovat tuottaneet markkinoille epävarmuuksia, mitkä saattavat jarruttaa uusien ratkaisujen kehittämistä (Infoboksi SUP direktiivin toimeenpanon ongelmista?). Tilanteessa, jossa uusia ratkaisuja vasta kehitetään ja testataan, tulisi pyrkiä siihen, että sääntely on teknologianeutraalia ja ohjaa kustannustehokkaisiin kokonaisratkaisuihin.

Muutokseen voidaan sääntelyn lisäksi vaikuttaa myös innovaatiopolitiikan avulla tukemalla uusien pakkausmateriaalien kehitystä ja kaupallistamista sekä edesauttamalla uusien pakkausmateriaalien ja muovin kierrätyksen markkinoiden syntyä.

 

Muutamia politiikkakeinojen valinnan ohjenuoria

1. Tarvitaan johdonmukainen politiikkatoimien kokonaisuus, joka kannustaa kestävämpien pakkausratkaisujen tuottamiseen ja parantaa niiden kilpailukykyä kuormittaviin ratkaisuihin verrattuna

  • Yhtä ainoaa koko ongelmakokonaisuuden ratkaisevaa keinoa ei ole olemassa
  • Tarvitaan selkeitä, mitattavissa olevia materiaalitehokkuuteen ja materiaalien kierrätykseen liittyviä strategisia tavoitetta, joiden valossa yksittäisiä politiikkakeinoja arvioidaan.
  • Ongelman ratkaisu vaatii elintarvike- ja pakkausteollisuudelta tekoja. Tämän vuoksi sääntelyn rinnalla tulee aktiivisesti tukea elintarvikealan vapaaehtoista, tavoitteellista yhteistyötä mm. materiaalisitoumussopimusten synnyttämiseksi.
  • Kuluttajien valintoja on hyvä tukea tiedotuksen ja PAKKAUS- JA tuotemerkintöjen avulla. Lopulta kuluttaja on kuitenkin riippuvainen siitä, mitä tuottajat markkinoille tarjoavat.

2. Pakkaamisesta koituvan muovijäteongelman ensisijainen ratkaisu on kierrätysjärjestelmän tehostaminen

  • Kattavan ja eri toimijoille helppokäyttöisen pakkausjätteen keruu- ja käsittelyinfran luominen on roskaamisongelman ratkaisun ydin.
  • Kierrätysmateriaalien käyttöä voi tukea muun muassa sekoitevelvoittein
  • Tuottajavastuun sekä panttijärjestelmän laajentaminen muovisiin elintarvikepakkauksiin kannusta kierrätykseen.

3. Biopohjaisten ja biohajoavien materiaalien T&K toimintaan on satsattava

  • Sääntelyä harkittaessa on olennaista varmistaa, ettei sillä tuoteta esteitä uusien materiaalien käyttöönotolle (pahvi-muovi määrittelyn ongelmista oma infoboksi?)
  • On tärkeä etsiä järjestelyjä uusien innovaatioiden kokeiluhin, joissa ratkaisujen todellinen toimivuus voidaan todistaa ja riskit ja haittavaikutukset hallita.
  • Uusien innovaatioiden kaupallistaminen vaatii monissa tapauksissa tukea

4. Tarvitaan tutkittua lisätietoa siitä, mikä on kokonaisvaikutuksiltaan kestävintä ruokapakkaamista

  • Pakkaus itsessään ei ole olennaista, vaan tavoitteena tulisi olla mahdollisimman ympäristömyötäinen ruoka-pakkausyhdistelmä
  • Vaihtoehtoisten pakkausten ja pakkausmateriaalien ympäristösuorituskyky olisi pystyttävä osoittamaan tieteellisesti ennen käyttöönottoa.

5. Parempi tutkia kuin hutkia: tarvitaan huolellista politiikkakeinojen vaikutusten arviointia

  • Politiikkakeinojen yhteiskunnallisten vaikutusten ennakoiva arviointi on tärkeä osa vastuullista pakkauspolitiikkaa.