Kuluttajat tarvitsevat lisää tietoa pakkausten ympäristövaikutuksista

Sanotaan, että kuluttaja on kuningas, mutta tutkimusten perusteella hän joutuu valitsemaan ainakin ruokapakkaukset lähes sokkona. Näin tuumasivat kestävän kulutuksen edelläkävijät vuoden kestäneessä paneelitutkimuksessa. Kun tutkitaan kuluttajien suhdetta kestävään elintarvikepakkaamiseen, tutkitaan pitkälti arvovalintoja. Miten tärkeää pakkauksen ympäristökestävyys on? Mitä siitä voisi maksaa? Tällaisia kysymyksiä Åbo Akademin ympäristöpolitiikan professori Nina Tynkkynen ei kuitenkaan esittäisi. ”Ympäristöasioissa ja kuluttamisessa ei kannata kysyä suoraan ihmisten arvoja. Sama ihminen voi toimia aivan eri tavoin esimerkiksi silloin, …

Kestävän ruokapakkaamisen kriteerit tueksi päättäjille

Kestävä ruokapakkaaminen on tavoite, joka haastaa elintarviketeollisuuden, vähittäiskaupan sekä pakkausteollisuuden monipuolisesti. Ensinnäkin, kestävyyden kriteerit ovat osin ristiriidassa keskenään. Toiseksi, tarvitaan ratkaisuja, jotka uudistavat koko toimintaympäristöä. EU:ssa tähdätään ilmastoneutraaliin kiertotalouteen ja painotetaan erityisesti muoviroskan vähentämistä. Tavoitteet osuvat suoraan pakkaamisen ytimeen, ja osa ratkaisuista vaikuttaa aivan ilmeisiltä. Vähennetään pakkaamista. Edistetään uudelleenkäyttöä. Kierrätetään pakkausmateriaaleja. Mikään ei ole kuitenkaan ilmeistä, kun pakataan ruokaa. Pakkaamista on vaikea vähentää merkittävästi aiheuttamatta samalla ruokahävikkiä ja siihen liittyviä …

Yhteistyö tiiviimmäksi – ruokapakkaaminen kestävämmäksi

Elintarviketeollisuus ajaa kestävää ruokapakkaamista, mutta merkittävään muutokseen se tarvitsee pakkaamisen koko arvoketjua. Tästä ketjussa ollaan yhtä mieltä. Keinoista ei niinkään. Hyvä ruokapakkaus suojaa ruokaa riittävästi ja haittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Mutta millainen pakkaus täyttää nämä vaatimukset parhaiten ja kannattavasti? ”Yhtä oikeaa vastausta ei kannata jäädä odottamaan. Sitä ei tule tieteestä eikä sääntelystä. Kun aktiiviset yritykset ryhtyvät yhteistyöhön elintarvikepakkaamisen koko arvoketjussa, ne voivat ohjata kestävän pakkaamisen kehitystä haluamaansa suuntaan”, sanoo LUT-kauppakorkeakoulun …

White Paper: Kestävä ja uudistuva yhteiskunta

Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman Kestävän kasvun avaimet (GROWTH) -ohjelman White Paper ”Kestävä ja uudistuva yhteiskunta” tuottaa tutkimukseen perustuvia näkökulmia ja ratkaisun avaimia päätöksentekijöiden hyödynnettäväksi tukemaan oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävää ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa. White Paperissa tarkastellaan kolmea kestävän ja uudistuvan yhteiskunnan teemaa: kiertotalouden arvonluonti, korkeatasoinen koulutus ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen kestävyysmurroksessa. Package-Heroes-hankkeen näkökulma on käsitelty ensimmäisessä teemassa kiertotalouden kysymyksissä. Julkaisun näkökulmat ja suositukset perustuvat GROWTH-ohjelman kuuden hankkeen (Package-Heroes-, CICAT2025-, …

White Paper -julkaisutilaisuus: Kestävä ja uudistuva yhteiskunta

Aika: Torstai 25.8.2022 klo 10–12 Paikka: Tiedekulma, Think Lounge (Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki), osa ohjelmasta järjestetään myös verkossa. Ilmoittaudu mukaan perjantaihin 19.8.2022 mennessä. Tervetuloa  keskustelemaan kestävän ja uudistuvasta yhteiskunnasta! ’ Ilmastonmuutos, työelämän murros ja geopoliittiset konfliktit. Suomi tarvitsee vahvan tulevaisuuden vision kestävästä ja uudistuvasta yhteiskunnasta sekä reilusta siirtymästä. Muutoksen rakentaminen ja kestävyysmurrokseen sopeutuminen vaatii eri kestävyyden ulottuvuuksien yhteensovittamista.Tervetuloa mukaan Strategisen tutkimuksen neuvoston Kestävän kasvun avaimet (GROWTH) -ohjelman White Paper -julkaisutilaisuuteen …

Pakkaa tulevaisuuteen -tapahtuma innosti mukaansa – katso tapahtumatallenteet

Kestävän ruokapakkaamisen kysymykset kiinnostavat! Package-Heroesin Pakkaa tulevaisuuteen -tapahtumassa 15.2.2022 esiteltiin hankkeen ajankohtaisia tutkimustuloksia. Mukaan pääsi noin 160 hengen osanottajajoukko, ja tapahtuma sai kiitosta monipuolisesta ohjelmastaan. Tapahtuman esitysmateriaalit ovat nähtävissä täällä: Polku 1 Uudet kestävät ruokapakkausratkaisut Polku 2 Kohti kestävää ruokapakkaamista Lisäksi tapahtuman tallenteisiin (polku 1 ja 2) voi tutustua alta. Pakkaa tulevaisuuteen – mistä on kyse? Pakkaa tulevaisuuteen -tapahtumassa syvennyttiin kestävän ruokapakkaamisen kysymyksiin eri näkökulmista. Ympäristöystävällinen ruokapakkaaminen on osa vihreää …

Tapahtuma 20.5. klo 13: Biopohjaisten pakkausten ympäristöväittämät – voiko niihin luottaa?

Biopohjaisten pakkausten ympäristöväittämät – voiko niihin luottaa? Milloin: perjantai 20.5.2022 klo 13–14.45 Missä: Teams – linkki lähetetään ilmoittautuneille Kenelle: yrityksille ja muille aiheesta kiinnostuneille Ilmoittaudu mukaan täältä! Ympäristövaikutusten osoittaminen ja niistä viestiminen on haastavaa sekä yrityksille että tutkijoille. Tervetuloa aiheesta järjestettävään paneelikeskusteluun! Yritykset pyrkivät viestimään vastuullisista valinnoistaan ja kuluttajat kaipaavatkin tietoa päätöstensä tueksi. Kuitenkin Kuluttajaliiton, Marttaliiton ja Ympäristömerkki Suomen tilaaman, tammikuussa toteutetun kyselyn mukaan jopa 57 % suomalaisista arvioi, että yritysten esittämiin ympäristöväitteisiin …

Osallistu kuluttajatyöpajaan ja vaikuta pakkausten suunnitteluun

Haluatko päästä mukaan elintarvikepakkauksien vuorovaikutteiseen suunnitteluprosessiin ja auttaa löytämään kokonaisvaltaisesti kestäviä pakkausratkaisuja? Tervetuloa Package-Heroes-hankkeen järjestämään kuluttajatyöpajaan! Työpajatehtävät ovat avoinna 20.–30.4.2022 erillisellä verkkoalustalla, ja voit käydä tekemässä niitä silloin kuin sinulle parhaiten sopii. Mahdollista on myös osallistua etätapaamisiin muiden osallistujien ja työpajan vetäjien kanssa. Ensimmäinen tapaaminen järjestetään torstaina 28.4. klo 10. Ilmoittaudu mukaan täältä. Ilmoittautuneille lähetetään lisätietoa osallistumisesta. Lisätietoa: Kirsi Sonck-Rautio, kirsi.sonck-rautio@abo.fi, puh. 050 5288 593 Package-Heroes-hanke

K-Ruoan Vinkit valintoihin -podcast: Voiko muoviin pakattu ruoka olla ekoteko?

Muovijäte aiheuttaa merkittäviä ongelmia päätyessään vesistöihin ja muualle luontoon. Siksi muovi esiintyykin monissa keskusteluissa pahiksen roolissa. Onko tämä kuitenkaan koko totuus? Anna Perhon vieraina toimittaja-tuottaja Riku Rantala ja VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin. Kuuntele K-ruoan Vinkit valintoihin -podcast Spotifystä (julkaistu 22.3.2022).

Uusiouutiset: Karkkien muovikääreet, valmisruokapakkaukset… Näissä tuotteissa pakkaussuunnittelu vähentäisi roskaantumisongelmaa eniten

Tuore tutkimus on tunnistanut muutamia elintarvikealan tuoteryhmiä, joiden pakkauksia kehittämällä voisi tehokkaimmin puuttua muovijätteen aiheuttamaan roskaantumisongelmaan. Pakkaussuunnittelijat ovat monimutkaisen haasteen edessä. Millainen olisi aidosti kestävä ja vastuullinen pakkaus? ”Pakkauksella on useita tärkeitä tehtäviä: se viestii, tuo yritykselle näkyvyyttä, mahdollistaa logistiikan, suojaa tuotetta, vähentää ruokahävikkiä ja helpottaa kuluttajan arkea. Erilaiset tuoteryhmät vaativat pakkaukselta erilaisia suojaominaisuuksia”, muistuttaa tehtävän haastavuudesta VTT:n tutkija Taina Lahtinen. Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke Package-Heroes tutkii, miten …